Ajankohtaista

APTEEKKI TIEDOTTAA

Apteekit palvelevat koronavirusepidemian aikana.

Toimi näin asioidessasi apteekissa:

Älä tule flunssaisena apteekkiin. Pyydä toista asioimaan puolestasi. Hae ikääntyneen tai perussairauksia potevan lääkkeet hänen puolestaan. Huomioithan kuitenkin tartuntariskin viedessäsi lääkkeet perille. Puolesta asioidessa ota mukaan potilaan Kela-kortti ja tieto noudettavista lääkkeistä. Puolesta asioinnin sähköisen valtuutuksen voi tehdä Suomi.fi-palvelussa.

Suomessa ei ole pulaa lääkkeistä eikä kotiin ole tarpeen hankkia ylisuuria lääkevarastoja varmuuden vuoksi.


APTEEKKI TIEDOTTAA

Koronaviruksesta uutisoidaan vilkkaasti, mikä voi aiheuttaa huolta. Kausi-influenssaa ja tavallisia flunssaviruksia on nyt runsaasti liikkeellä. Kaikki hengitystieinfektiot eivät ole koronaviruksen aiheuttamia. Kaikkien virusten leviämistä voi estää samoilla keinoilla. Näin estät hengitystieinfektioita aiheuttavia viruksia leviämästä

PESE KÄTESI VEDELLÄ JA SAIPPUALLA USEIN JA HUOLELLISESTI

Kotiin tai työpaikalle saapuessasi 

Ennen ruokailua 

Yskimisen tai aivastuksen jälkeen

WC-käynnin jälkeen. Kuivaa kätesi huolellisesti. Käytä julkisissa tiloissa aina kertakäyttöpyyhkeitä. Jos vesi-saippuapesu ei ole mahdollista, käytä käsien desinfektioainetta.

SUOJAA SUUSI JA NENÄSI KERTAKÄYTTÖNENÄLIINALLA, KUN YSKIT TAI AIVASTAT

Jos nenäliinaa ei ole, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi. 

Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin. 

Suu-nenäsuojuksen käyttö ei yleensä ole tarpeellista tartunnalta suojautumisen kannalta. Jos olet sairas, voit suojata läheisiäsi käyttämällä suu-nenäsuojusta. 

VÄLTÄ TARPEETONTA KOSKETUSTA TARTUNTAVAARALLISIIN PINTOIHIN

Vältä koskettamasta kaiteita ja muita tukirakenteita julkisissa tiloissa ja kulkuvälineissä. 

Vältä koskettelemasta käsillä suuta, silmiä tai kasvojen aluetta. 

Vältä epidemiatilanteessa kättelemistä.

JOS EPÄILET SAANEESI TARTUNNAN

Influenssan oireita ovat korkea kuume, hengitystieoireet, kuten kurkkukipu, yskä ja nuha, jäsenten särky, vilunväristykset, päänsärky ja väsymys.

Uuden koronaviruksen tyypillisiä oireita ovat kurkkukipu, yskä, kuume, hengenahdistus, lihaskivut ja päänsärky. 

Jos sinulla on syytä epäillä influenssa- tai koronavirustartuntaa, pysy kotona ja ota Yhteys terveydenhuoltoon puhelimitse.